Graafinen suunnittelu
Tarinoita kerrotaan paitsi tekstin, myös värien, muotojen, kuvien ja typografian avulla. Kirjan ulkoasu tukee tekstiä ja tekee siitä helposti luettavan. Hyvä historiikki on visuaalisesti kiinnostava, puhutteleva ja yrityksen itsensä näköinen.
Suunnittelen julkaisuunne näyttävän ja tarkoituksenmukaisen ilmeen. Teen esimerkiksi lehtiä, esitteitä ja kirjoja – aina asiakkaan tarpeen ja kohderyhmän mukaan.
Aluksi keskustelemme siitä, mitä tehdään, miksi ja kenelle. Sovimme tavoitteista ja aikataulusta.
Teen 2–3 luonnosta, joista valitaan yksi kehitettäväksi edelleen.
Työstän valitun version valmiiksi: taitan sivut ja muokkaan kuvat. Tarpeen mukaan kirjoitan tai oikoluen tekstejä.
Toimitan työn teille kommentoitavaksi. Palautteenne pohjalta teen tarvittavat muutokset.
Saatte valmiin aineiston painokelpoisina tai verkkokäyttöön soveltuvina tiedostoina. Hoidan myös yhteydet painotaloon.